Siirry sisältöön

Vähemmän muovia puutarhassa – enemmän luonnon voimaa

Kevät herättää pihan ja puutarhan jälleen henkiin. Samalla moni meistä tarttuu lapioon ja miettii, miten kasvuympäristöä voisi hoitaa tänä vuonna hieman kestävämmin.

Muovia puutarhassa?
© Syke/AdobeStock

Puutarhassa arjen valinnat voivat olla yllättävän merkityksellisiä. Se, miten sidomme taimien varret, millaisiin astioihin koulimme taimet tai millä pidämme maan kosteana ja rikkaruohot kurissa, vaikuttaa paitsi kasvien hyvinvointiin myös ympäristöön.

Harva kuitenkaan pysähtyy ajattelemaan, kuinka paljon muovia puutarhassa on. Ruukut, katteet, sidontanarut, kasvatuslaatikot ja multapussit ovat usein muovia. Materiaalina muovi ei ole yksiselitteisesti huono: oikein käytettynä se kestää pitkään ja voidaan kierrättää. Ongelma syntyy silloin, kun muovi päätyy maaperään tai luontoon. Silloin se ei katoa, vaan pilkkoutuu mikromuoviksi, joka voi säilyä ympäristössä pitkään.

Muovi ei siis kuulu maaperään – vaan kiertoon.

Kun muovi pysyy kierrossa eikä päädy ympäristöön, vähennämme roskaantumista, ehkäisemme mikromuovin kertymistä ja säästämme luonnonvaroja. Silloin muovi voi olla osa kiertotalouden ratkaisua eikä ympäristöongelma.

Tämän kasvukauden alussa kannattaakin pysähtyä hetkeksi katsomaan omaa puutarhaa uusin silmin. Missä kaikkialla muovia oikeastaan on? Voisiko jotakin korvata luonnonmukaisella vaihtoehdolla, käyttää pidempään tai kierrättää paremmin?

Suomen ympäristökeskuksen koordinoima PlastLIFE-projekti haastaa tänä keväänä kaikki puutarhaharrastajat mukaan Muovia puutarhassa? -kampanjaan. Kampanjassa tarkastellaan puutarhan muoveja ja jaetaan käytännön vinkkejä muovin kestävään käyttöön.

Kurkkaa siis omaan pihaasi, viljelypalstallesi tai parvekepuutarhaasi ja mieti: missä muovia löytyy ja mitä voisit tehdä toisin?

Jaa havaintosi ja ideasi somessa tunnisteella #MuoviaPuutarhassa ja haasta mukaan myös puutarhakaveri. Parhaat oivallukset syntyvät usein ideoita jakamalla.

Tule käymään Kevätmessuilla 26.–29.3.2026, ja poikkea tapaamaan Syken PlastLIFE-projektin asiantuntijoita. Puutarhalavalla kuullaan tutkijoiden ja asiantuntijoiden puheenvuoroja puutarhan muoveista ja niiden vaihtoehdoista. Meidät löydät myös osastolta 6d30.

Kasvukautta kohti muovikuormaa keventäen!

Johanna Kaunisto

Viestintäasiantuntija, Suomen ympäristökeskus

etunimi.sukunimi@syke.fi

029 525 2297

Katja Lepistö

Viestintäasiantuntija, Suomen ympäristökeskus

etunimi.sukunimi@syke.fi

+358 29 525 2082