Mikä on muovia?

Muoveja tarvitaan nyky-yhteiskunnassa niin elintarvikkeiden pakkaamiseen, sairaalahygieniaan kuin tietoliikenteeseen. Biohajoavat, biopohjaiset ja uusiomuovit tarjoavat uusia vaihtoehtoja, mutta turhan kulutuksen välttäminen on paras keino vähentää kaikenlaisten muovien haittoja.

Erilaisia muovilajeja on maailmassa tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia, koska kaikki muovit koostuvat polymeerisistä molekyyleistä, joihin lisätään erilaisia lisä- ja täyteaineita. Muovien kestävää käyttöä edistävän Muovipolin projektipäällikkö Jenni Syvänne näkee muovit nyky-yhteiskunnalle välttämättöminä, koska samoja ominaisuuksia ei löydy muilta materiaaleilta – ainakaan vielä.

– Muovit ovat kevyitä, kestäviä, edullisia, helppoja muotoilla ja hygieenisiä, ja siksi ne ovat hyviä materiaaleja suojaamaan esimerkiksi elintarvikkeita pilaantumiselta.

Materiaaliominaisuuksien lisäksi muovien hyötyinä onkin ruokahävikin – eli syömäkelpoisen ruuan hukan – vähentäminen. Syvänteen mukaan esimerkiksi tuorekurkut pakataan usein muoviin siksi, että se pidentää kurkkujen hyllyikää moninkertaiseksi.

– Ruuantuotantoon käytetyt resurssit tulee siis hyvin hyödynnettyä.

Muoveja käytetään laajasti myös esimerkiksi rakentamisessa, kuten kaukolämpö- ja vesiputkissa, terveydenhuollossa ja kuluttajaelektroniikassa aina tietokoneista matkapuhelimiin.

Muovit ovat hyviä suojaamaan elintarvikkeita pilaantumiselta, mikä vähentää ruokahävikkiä.”
– Jenni Syvänne, Muovipoli

Muovien raaka-aineet vaihtelevat

Syvänteen mukaan muoveja voidaan jaotella esimerkiksi käyttötarkoituksen eli kulutuksen, rakenteen ja alkuperän mukaan. Muoveja voidaan valmistaa fossiilista raaka-aineista, kuten raakaöljystä ja maakaasusta, tai uusiutuvista biopohjaisista raaka-aineista.

– Sellaisia ovat muun muassa maissi, sokeriruoko, selluloosa ja mäntyöljy.

Fossiilista alkuperää olevan PET-muovin ja biopohjaisen Bio-PET-muovin kemiallinen rakenne ja ominaisuudet ovat samat, mutta Bio-PET-muovi sisältää osittain biopohjaisia raaka-aineita, joita saadaan muun muassa sokereista. Täysin biopohjaisiakin muoveja on olemassa.

– Yksi tutuimmista on PLA (polylaktidi), jota käytetään muun muassa elintarvikepakkauksissa, kertakäyttöastioissa, 3D-tulosteissa ja lääkekapseleissa.

Rakenteen mukaan muoveja jaotellaan kerta- ja kestomuoveihin. Kertamuoveilla on verkkomainen solurakenne, jota ei voi enää valmistuksen jälkeen muokata uusiksi. Kestomuovit on sen sijaan mahdollista muotoilla uudelleen ja kierrättää uusiomuovituotteiksi lämmön ja paineen avulla.

Käyttökohteen mukaan muoveja jaotellaan valtamuoveihin, teknisiin muoveihin ja erikoismuoveihin. Syvänteen mukaan kaikille tuttu valtamuovi on polyeteeni (PE), josta valmistetaan monenlaisia kuluttajatuotteita, kuten ämpäreitä, pakasterasioita ja muovikasseja.

– Polyamidi (PA) on puolestaan tyypillinen tekninen muovi, joka sopii vaativampaan käyttöön elektroniikkaosissa tai sairaalainstrumenteissa, joilta vaaditaan kovaa lämmön ja iskun kestävyyttä.

Kaikkein vaativimpiin käyttökohteisiin sopivat erikoismuovit. Esimerkiksi erilaisten putkien liittimet tehdään usein kovaa painetta ja korkeita lämpötiloja kestävästä polyfenyylisulfonista (PPSU).

Muoveja voidaan jaotella niiden alkuperän, rakenteen ja käyttökohteen mukaan.”
– Jenni Syvänne

Harva biohajoava muovi hajoaa Suomen luonnossa

Biomuoveilla(siirryt toiseen palveluun) voidaan tarkoittaa uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja biopohjaisia muoveja tai biohajoavaa muovia, jonka on tarkoitus hajota biomassaksi, hiilidioksidiksi ja vedeksi. Hajoaminen voi kuitenkin kestää eri ympäristöolosuhteissa eri aikoja, kuten teollisessa biojätteen käsittelyssä päiviä, mutta maaperässä, makeassa järvivedessä tai meressä kuukausia tai jopa vuosia.

Kohtuullinen hajoamisaika on Syvänteen mukaan määritelty erilaisissa standardeissa, mutta kuluttajien on vaikea tietää kaupassa asioidessaan, miten nopeasti erilaiset biohajoavat tuotteet maatuvat ja miten ne kuuluu kotona kierrättää. Luontoon biohajoavia tuotteita ei saa heittää.

– Iso osa biohajoavista muoveista ei hajoa Suomen luonnossa riittävän nopeasti, koska mm. talven pakkaset, maan pH-arvo ja monet muut tekijät hidastavat prosessia. Tienvartemme täyttyisivätkin muoviroskasta, jos ihmiset saisivat heittää biohajoavat muovipakkaukset luontoon.

Iso osa biohajoavista tuotteista ei hajoa Suomen olosuhteissa riittävän nopeasti.”
– Jenni Syvänne

Uusiomuoveja noin 10 %

Biopohjaisia ja biohajoavia muoveja tuotetaan vuosittain noin miljoona tonnia, mikä on vain 0,4 prosenttia kaikista maailman muoveista. Uusiutuvista raaka-aineista valmistettavia biopohjaisia muoveja tuotetaan 1–2 prosenttia maailman muoveista, ja niistä alle puolet (40–45 prosenttia) on biohajoavia tai kompostoituvia. Kierrätysraaka-aineista valmistetaan muoveista 9–10 prosenttia.

– Trendi on kuitenkin kasvava, ja Plastics Europe(siirryt toiseen palveluun)n skenaariotyön mukaan vuonna 2050 biopohjaisten muovien osuus voisi olla jo lähellä 17 prosenttia ja uusiomuovien noin 65 prosenttia, Syvänne sanoo. Myös lukujen kokoerolle on hänellä hyvä selitys. – On helpompi kierrättää olemassa olevaa muovia kuin lisätä biopohjaisen raaka-aineen määrää muovien valmistuksessa.

Tilastoissa eivät vielä näy kaikkein uusimmat innovaatiot, kuten hiilenkaappausmuovit (CCU). Ne ovat muoveja, joiden valmistusprosessi sitoo hiiltä ja vähentää siis kasvihuonekaasupäästöjä.

– Parhaassa tapauksessa tällaiset muovit toimivat hiilivarastoina, mutta muovituotteen pitää olla pitkäikäinen ja talteen pitää ottaa teollisista prosesseista, kuten energiantuotannosta tai jätteenpoltosta vapautuvaa hiilidioksidia, joka muuten päätyisi taivaan tuuliin.

Uudet muovit eivät ratkaise kaikkia haasteita

Vaikka biopohjaiset muovit vähentävät fossiilisten raaka-aineiden käyttöä ja hiilidioksidipäästöjä, uudet muovitkaan eivät ole täysin ongelmattomia. Esimerkiksi muovien kertakäyttökulttuuri ja luonnon muoviroskaantuminen koskevat uusiakin muoveja.

– Muovien paras ominaisuus eli kestävyys kääntyy haitaksi, jos ihmiset heittävät muoveja piittaamattomasti luontoon tai jätehuolto on puutteellista, Syvänne kiteyttää.

Uudet muovilajit tuovat mukanaan myös uusia haasteita, kuten kysymyksen siitä, mihin maailman rajalliset peltohehtaarit käytetään: ruokakasvien vai muovinraaka-aineiden viljelyyn?

– Biopohjaisilla muoveilla voi olla kilpailuasetelma ruuantuotannon kanssa, ja silloin joudumme miettimään myös kasteluveden kulutusta ja lannoitteiden käyttöä, joka voi rehevöittää vesistöjä.

Toistaiseksi fossiilisille muoveille ei ole löytynyt korvaajaa, joka ratkaisisi kaikki ongelmat. Uusien materiaalien kohdalla on aina arvioitava, miten paljon luonnonvaroja sen valmistus kuluttaa.

– Vaakakupissa painavat materiaalin tekniset ominaisuudet, ympäristöpäästöt, tuoteturvallisuus ja taloudelliset vaikutukset, Syvänne luettelee. Hyötyjä ja haittoja puntaroidessa on huomioitava, että muoviteollisuus on globaalisti suuri työllistäjä, josta monen elinkeino on riippuvaista.

– Jos lopettaisimme muovien käytön nyt, moni yhteiskunnan osa-alue, kuten terveydenhuolto ja tietoliikenne, ottaisi monta askelta taaksepäin.

Tärkeintä muovien kohtuullinen kulutus ja kierrätys

Syvänteen mielestä uusien ja perinteisten muovien valinta eri käyttökohteisiin pitää tehdä harkiten, jotta tuote kestäisi käytössä pitkään ja luonnonvarojen kulutus olisi kestävällä pohjalla.

– Vieläkin tärkeämpää on vähentää kaikenlaisten materiaalien turhaa kulutusta, joka on muoveja laajempi yhteiskunnallinen ongelma. Turhaa kulutusta on esimerkiksi tuotteiden moninkertainen pakkaaminen ilman perusteltua syytä tai korjauskelvottomat tuotteet.

Muoveihin liittyvät ongelmat eivät ratkeakaan yhtä tai kahta asiaa muuttamalla, vaan yhteiskunnan rakenteiden ja toimintamallien täytyy muuttua. Kierrätys on osa muutosta. EU:n jätedirektiivin tavoitteena on nostaa muovipakkausten kierrätysaste (26,9 % vuonna 2024) 50 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä.

– Se vaatii, että muovipakkausten lajittelua tehostetaan ja muovien mekaanisen kierrätyksen rinnalle saadaan kemiallista kierrätystä, jolloin kiertoon saataisiin lisää muoveja ja myös likaisempaa muovia, Syvänne sanoo. Mekaanisessa kierrätyksessä muoveja lajitellaan, murskataan ja sulatetaan; kemiallisessa kierrätyksessä muovit pilkotaan takaisin lähtöaineikseen, joista voidaan valmistaa uutta muovia.

Muutos ei tapahdu ilman sitä tukevia ja mahdollistavia lakeja. Lainsäädännöllä voidaan valvoa esimerkiksi muovien terveysvaikutuksia(siirryt toiseen palveluun) ja muokata kuluttajien käyttäytymistä. Tästä esimerkkinä on kertakäyttöisten muovituotteiden, kuten muovipillien, käytön rajoittaminen. Lisäksi lainsäädännöllä voidaan velvoittaa yritykset suunnittelemaan ja valmistamaan luonnonvaroja vähemmän kuluttavia, pitkäikäisiä ja kestäviä tuotteita, joita kuluttaja sitten voi valita.

Lopulta kyse on inhimillisistä arvoista. Suomessa jätehuolto on hyvällä tasolla, mutta monissa maissa muovit päätyvät laittomille kaatopaikoille, luontoon ja vesistöihin sekä niiden kautta valtameriin.

– Siksi muoveihin liittyvät kysymykset ovat aina maailmanlaajuisia, ja vakavimmat seuraukset näkyvät maailman köyhimpien ihmisten arjessa.

Syvänteen mukaan kuluttajat tarvitsevat luotettavaa ja helposti ymmärrettävää tietoa, jotta kestävämpien valintojen tekeminen olisi helpompaa.

– Kuluttajia on myös kannustettava välttämään turhia kertakäyttötuotteita sekä suosimaan pitkäikäisiä ja uudelleenkäytettäviä vaihtoehtoja niin muoveissa kuin muissakin valinnoissa.

Materiaalitekniikan diplomi-insinööri Jenni Syvänteen mukaan muovit ovat yhteiskunnalle välttämättömiä, mutta niiden käytön pitäisi olla luonnonvarojen kannalta kestävää.

Lisätietoja

Jenni Syvänne

projektipäällikkö, Muovipoli Oy; PlastLIFE-projektikumppani

etunimi.sukunimi@muovipoli.fi

Artikkelikuva: Adobe Stock