Makromuovien lähteet ja vaikutukset vesiympäristössä

Makromuovien lähteet ja kulkeutuminen vesiympäristöön

Kansainvälisen arvion mukaan meriin päätyvistä roskista 70 prosenttia on kertynyt pohjaan, 15 prosenttia kelluu meren pinnassa ja 15 prosenttia on puolestaan ajautunut rannoille.

Meressä kelluvasta roskasta valtaosa on muovia. Suurempia kelluvia jätekasaumia, joissa vesipatsaaseen on sekoittunut runsaasti erikokoista materiaalia, esiintyy nykyisin viidessä subtrooppisessa pyörteessä, jotka sijaitsevat Pohjois- ja Etelä-Atlantilla, pohjoisella ja eteläisellä Tyynellämerellä sekä Intian valtamerellä. Myös kuudennen jätepyörteen muodostuminen Barentsinmerelle on mahdollista.

Näiden kelluvien jätekasaumien lisäksi merkittäviä roskakeskittymiä on rannikoiden läheisyydessä alueilla, joissa väestöntiheys on erityisen suuri. Virtaavien vesien ja etenkin jokien merkitys väkirikkaiden alueiden tuottaman roskan kuljettajina on merkittävä.

Koska kelluva muoviroska voi kulkeutua pitkiäkin matkoja alkuperäisiltä päästölähteiltään, eivät kaukaisemmatkaan alueet ole säilyneet roskaantumiselta. Itämerellä meren pinnalla kelluvan makroroskan määrää ei juurikaan ole selvitetty.

Kulutustapamme näkyy roskaantumisessa

Merten muoviroska koostuu suurelta osin kertakäyttöisistä muovituotteista kuten elintarvikepakkauksista, kääreistä ja kasseista. Eri puolilta maailmaa rannoilta kerätyt roskat edustavat hyvin voimakkaasti nykyistä take away -yhteiskuntaa. Näin ollen kuluttajien asenteet ja käyttäytyminen vaikuttavat pitkälti siihen, mitä meriympäristöön päätyy.

Suomen rantaroskan seurantarannoilla yleisimpiä roskia ovat olleet tupakantumpit, tunnistamattomat muoviroskat, muoviset ruokapakkaukset, vaahtomuovi, muoviset pullonkorkit ja kannet, jalostettu puu ja lavalaatikot, muovikassit, muoviköydet sekä lasi- ja keramiikkasirut.

Rantaroskat antavat viitteitä meriroskan määrästä ja tyypistä

Suomessa tieto makrokokoisista meriroskista ja niiden lähteistä perustuu suurelta osin rantaroskien seurantaan. Tämän perusteella voidaan jossain määrin arvioida myös maa- ja merisyntyisten roskien määriä. Arviot ovat kuitenkin vain suuntaa antavia, sillä kaikki merisyntyiset roskat eivät välttämättä ajaudu rannoille, ja osa maalta lähtöisin olevasta roskasta voi kulkeutua kauaskin päästölähteestään ja vajota lopuksi merenpohjalle.

Rantaroskien perusteella saadaan kuitenkin melko hyvä yleiskuva siitä, millaisista ihmistoiminnoista roskia muodostuu. Rantaroskaseurantaa on toteutettu vuodesta 2012 lähtien yhteensä 15 erityyppiseltä merenrannalta eri puolilta Suomea.

Suomessa roskamäärät ovat keskimäärin pienimpiä luonnontilaisilla rannoilla ja suurimpia kaupunkirannoilla. Rantaroskaseurannan tulosten mukaan muovi on selvästi yleisin roskamateriaali: noin 90 prosenttia rantaroskista on erilaisia muovi- tai vaahtomuovituotteita. Kappalemääriltään valtaosa kaupunkirantojen roskista on tupakantumppeja. Muusta muoviroskasta suuri osa koostuu tunnistamattomista kappaleista tai riekaleista.

Vesialueiden roskaantumisesta ei tiedetä tarpeeksi

Lukuun ottamatta muutamaa sukeltamalla tehtyä selvitystä, merenpohjan makroroskien määrää ja laatua ei ole tarkasti arvioitu Suomen merialueilla. Rannikkovesialueiden pohjilla muiden inventointien ohella tehdyssä kartoituksessa roskia havaittiin vain harvassa havaintopisteessä. Tärkeimmät roskamateriaalit olivat muovi ja metalli.

Helsingin vesialueella pohjaroskien määrää ja laatua selvitettiin sukeltamalla. Kaikilta tutkimusalueilta löytyi roskia, ja kohteista luonnonmukaisin oli roskaisin. Yleisimmät roskatyypit olivat lasi- ja keramiikkajäte sekä metalli. Myös tunnistamattomia muovipaloja löytyi runsaasti.

Järvien ja jokien roskaantumisesta Suomessa on toistaiseksi selvästi meriympäristöä vähemmän tietoa. Tämä johtuu siitä, että meristrategiadirektiivi (2008/56/EY) velvoittaa meriroskien seurantaan, kun sisävesien osalta vastaava velvoite puuttuu. Pidä Saaristo Siistinä ry:n toteuttama Siisti Biitsi -kampanja on kerännyt tietoa myös järven- ja joenrantojen makroroskista vuodesta 2015 alkaen, ja kampanjan tulosten mukaan näissäkin ympäristöissä suurin osa kerätyistä roskista on muovia.

Muoviroskaa kulkeutuu mereen useista lähteistä

Arvioiden mukaan valtaosa, noin 80 prosenttia maailman merten roskasta on peräisin maalla sijaitsevista lähteistä. Maa- ja merisyntyisten roskalähteiden tärkeysjärjestys kuitenkin vaihtelee alueellisesti. Suomen rantaroskan seurantarannoilla on arvioitu, että valtaosa kaupunkirantojen roskista on peräisin maalta. Luonnontilaisilla rannoilla mereltä tulevan roskan osuus on suurempi kuin kaupunkirannoilla.

Roskan alkuperää voi olla mahdotonta selvittää jälkeenpäin. Muoviroskaa syntyy materiaalien ja tuotteiden tuotannossa, kuljetuksessa, käytössä ja hävityksessä. Muovia päätyy vesistöihin sekä maalla että merellä tapahtuvista toiminnoista monia eri reittejä pitkin kuten pintavalumana, jokien, purojen ja ojien kuljettamina, jäte- ja hulevesien kautta.

Rantaroskaseurannan tulosten perusteella suurimpia maalta peräisin olevia roskan lähteitä ja kulkeutumisreittejä Suomessa ovat rantojen virkistyskäyttö, valumavesien tuoma kuormitus, rakentaminen ja laiton jätteen hylkääminen.

Merellä tapahtuvista toiminnoista roskaantumista aiheuttavat merenkulku, kalastus ja kalanviljely. Itämerellä merenkulusta syntyvät roskat eivät kuitenkaan näytä päätyvän rannoille yhtä suuressa määrin kuin esimerkiksi Koillis-Atlantilla. Tähän vaikuttavat vuorovesi-ilmiön sekä voimakkaiden pintavirtausten puuttuminen.

Lisäksi aluksista voi toisinaan myös kadota kontteja virheellisestä lastauksesta, onnettomuuksista tai kovasta merenkäynnistä johtuen.

Moni kaupungin toiminto synnyttää roskaantumista

Suomen merenrantakaupunkien ympäristönsuojeluviranomaisten arvion mukaan meren roskaantumista aiheuttavia tekijöitä kaupungeissa olivat erityisesti:

• hulevesien puhdistuksen riittämättömyys;
• viemärien ylivuototilanteet;
• yhdyskuntajätteen hylkääminen;
• kaduilta poistetun lumen varastointi ja hävitys;
• tupakantumpeille tarkoitettujen roska-astioiden riittämättömyys;
• rakennus- ja purkutyöt.

Roskaantumista voidaan merkittävästi vähentää lupamääräyksillä.

Kalastusroskat kertyvät merenpohjalle

Kalastus on maailmanlaajuisesti yksi tärkeimpiä merenpohjalle ja vesipatsaaseen kertyvän makrokokoisen muoviroskan lähteitä. Suomen merialueella ei toistaiseksi ole tehty kattavaa selvitystä kalastukseen liittyvän muoviroskan määrästä. Rantaroskien seurannassa kalastusroskan osuudeksi on arvioitu noin kuusi prosenttia kaikesta roskasta.

Luonnonvarakeskuksen vuonna 2018 tekemässä selvityksessä arvioitiin, että kalastuksen aiheuttama Suomen merialueen muoviroskaantuminen olisi suuruusluokkaa 15–20 tonnia, josta suurin osa syntyisi kalastusvälineiden kulumisen ja haurastumisen myötä syntyvästä mikromuovista. Vapaa-ajan kalastuksesta arvioitiin syntyvän noin kaksi tonnia mereen päätyvää isoa muoviroskaa kuten verkkoja, kellukkeita ja lippuja.

Haamuverkkojen määrästä Suomen koko merialueella ei ole olemassa kattavaa tietoa. Toistaiseksi haamuverkkojen määrää ja sijaintia on selvitetty vuonna 2018 päättyneessä Suomen ympäristökeskuksen Kapyysi -hankkeessa, jossa Porin ja Rauman läheisellä merialueella toteutettiin haamuverkkojen naarauspilotti. Hankkeen aikana ajettiin yhteensä 110 harauslinjaa, joiden yhteenlaskettu pituus oli noin 300 km. Näistä linjoista seitsemältä löydettiin pohjaan vajonneita verkkoja (550 metriä, noin 18 verkkoa). Osa verkoista ei kestänyt nostamista pinnalle kokonaisena.

Paitsi haamuverkoista, myöskään merenpohjan roskista yleisesti ei Suomessa ole tietoa. Sitä mukaa kun meriroskien seuranta kehittyy, ja tiedot merenpohjan roskatilanteesta tarkentuvat, saadaan myös parempi näkemys siitä, kuinka paljon pohjaan vajonneita kalapyydyksiä merialueellamme on.

Muoviroska säilyy vesistössä pitkään ja jauhautuu hiukkasiksi

Vesiympäristöön päädyttyään roskat voivat olosuhteista riippuen säilyä siellä pitkään. Roskien hajoamiseen vaikuttavat materiaalin ja mahdollisten lisäaineiden lisäksi mm. lämpötilaolot, auringonvalo ja etenkin UV-säteily, happipitoisuus, pH sekä mekaaniseen hajoamiseen vaikuttavat tekijät kuten aallokko, hiekka, sora ja kivet. Makroroskat voivatkin haurastua ympäristössä edelleen pienemmiksi hiukkasiksi aikojen saatossa.

Makromuovien aiheuttamat ekologiset vaikutukset vesiympäristössä

Muoviroskan aiheuttamilla ekologisilla haitoilla tarkoitetaan eliöitä tappavia tai niiden elinkykyä heikentäviä vaikutuksia. Tällaisia voivat olla:

• eliöiden takertuminen roskiin;
• roskien aiheuttamat liikuntavaikeudet;
• fyysiset vammat tai epämuodostumat;
• roskien nieleminen;
• muovin sisältämien ja kuljettamien kemikaalien mahdollinen kertyminen;
• vieraslajien ja patogeenien leviäminen;
• pohjan eliöyhteisöjen rakennemuutokset.

Yli 800 tutkitun eliölajin, kuten merikilpikonnien, hylkeiden, valaiden, merilintujen, kalojen ja selkärangattomien, on todettu kärsivän suurikokoisesta meriroskasta, ja määrän ennustetaan kasvavan sitä mukaa, kun uutta tutkimustietoa aiheesta kertyy. Vaikutukset kohdistuvat sekä eliöyksilöihin että erityisen saastuneilla alueilla niiden muodostamiin populaatioihin ja mahdollisesti koko eliöyhteisöön.

Eliöiden takertuminen roskiin ja roskien nieleminen ovat vesiympäristöön päätyneen muoviroskan näkyvimpiä haittavaikutuksia. Vesieliöt voivat takertua meriroskiin. Eläinten sotkeutumisia aiheuttavat erityisesti silmukoita tai solmuja muodostavat kalastusverkot, -siimat ja -köydet, nippusiteet, nauhat, pakkaussiteet ja muovipussit.

Kansalaisilta tulleiden ilmoitusten perusteella vapaa-ajan kalastuksen hot-spot -alueilla, kuten esimerkiksi Helsingin Vanhankaupunginkoskella tavataan säännöllisesti siimoihin ja koukkuihin takertuneita merilintuja. Myös ympäristöön päätyneen ”siimaroskan” määrä tällaisella alueella on suuri.

Mereen jääneet, hylätyt tai kadonneet kalastusvälineet eli niin sanotut haamuverkot aiheuttavat erityisen suuren riskin. Itämeren oloissa eniten kärsivät merilinnut ja hylkeet. Sukeltajien havaintojen mukaan esimerkiksi pohjoisella Itämerellä hylkyihin kiinnittyneissä verkoissa ja trooleissa on yleensä lähes aina takertuneena hukkunut hylje tai useampikin.

Synteettisestä langasta / kuidusta valmistetut pyydykset ovat kestäviä ja sen vuoksi erityisen vaarallisia, koska niistä on jopa suurikokoisenkin eläimen vaikea päästä irti. Pyydyksiin aikaisemmin takertuneet eläimet houkuttelevat paikalle saalistajia ja raadonsyöjiä, jotka voivat myös jäädä kiinni. Lisäksi siimat ja muut kalastukseen liittyvät roskat ovat haitallisia eritysesti merilinnuille.

Merilinnut käyttävät usein muovia pesämateriaalinaan, jolloin sekä pesivät linnut että pesäpoikaset ovat vaarassa takertua muoviroskaan. Muovien esiintymistä merilintujen pesänrakennusmateriaalina tutkittiin myös Suomen ympäristökeskuksen MUPPE-hankkeessa.

Muovit merilintujen pesämateriaaleissa (MUPPE)(siirryt toiseen palveluun)

Muoviroskat voivat aiheuttaa eliöille vakavia seurauksia

Takertuminen voi vaikeuttaa eläimen liikkumista ja mahdollisesti jopa estää sen ravinnonpyyntiä, lisääntymistä ja pakenemista saalistajilta. Roskiin takertuminen voi aiheuttaa fyysisiä vammoja kuten haavoja, kudosvaurioita tai raajojenmenetyksiä. Pahimmassa tapauksessa eliöt voivat tukehtua ja hukkua.

Vesieliöt voivat myös erehtyä luulemaan muovinkappaleita ravinnoksi niiden samankaltaisen värin tai muodon takia tai roskat voivat kulkeutua passiivisesti eläinten vatsaan ruokailun yhteydessä. Syöty roska voi tukkia ruoansulatuskanavan tai saada siellä aikaan hiertymiä, aiheuttaa väärää kylläisyyden tunnetta, hidastaa tai estää kasvua ja lisääntymistä sekä pahimmassa tapauksessa johtaa eliön kuolemaan.

Yleisimpiä eliöiden syömiä muoviroskia ovat suurempien muovinkappaleiden hajotessa syntyneet tunnistamattomat muovinpalat ja -riekaleet, erilaiset kalastustarvikkeet sekä muovikassit. Eniten huomiota mediassa ovat saaneet valtamerillä havaitut hammasvalaiden rantautumiset ja kuolemat, joiden syiksi on epäilty niellyn muoviroskan suurta määrää.

Sisävesien eliövaikutuksista tarvitaan lisää tutkimustietoa

Muoviroskan vaikutuksista sisävesien eliöihin on huomattavasti vähemmän tutkimustietoa kuin meriroskan vaikutuksista eliöihin. Nykytiedon valossa vaikuttaa kuitenkin siltä, että samansuuntaisia haittavaikutuksia esiintyy molemmissa ympäristöissä. Euroopassa on havaittu ainakin makean veden rapujen, kalojen ja lintujen takertumista haamuverkkoihin. Lisäksi eräiden vesilintulajien ja saukon on havaittu käyttävän muoviroskaa pesänrakennusmateriaalina.

Muoviroska voi tuhota elinympäristöjä

Suorien vaikutusten lisäksi muoviroska voi vaikuttaa veden eliöyhteisöihin myös epäsuorasti muuttamalla tai tuhoamalla elinympäristöjä ja eliöyhteisöjä sekä heikentämällä veden laatua. Erityisesti muovikalvot ja -kappaleet sekä kalastustarvikkeet voivat tukahduttaa sekä rantojen että pohjien eliöyhteisöjä heikentämällä muun muassa happipitoisuutta ja sitä kautta eliöiden kuntoa, mikä voi johtaa jopa niiden kuolemaan.

Pohjalle vajonnut pyydys voi myös raahautua veden liikkeiden mukana pitkiäkin matkoja ja liikkuessaan vaurioittaa pohjan kasvillisuutta ja pohjaeläimiä. Erityisesti kovat pohjat ja hiekkadyynit ovat herkkiä kulutukselle.

Roskat voivat myös luoda täysin uusia elinympäristöjä. Esimerkiksi pehmeille pohjille vajonneet roskat voivat muodostaa uusia kiinnittymisalustoja kovien pohjien eliöille, joita alueella ei muuten tavattaisi.

Muoviroskat levittävät vieraslajeja ja taudinaiheuttajia

Vesistöihin päätyvä roska, mukaan lukien erilaiset muovit, voivat kuljettaa mukanaan erilaisia kiinnittyviä tai vapaana eläviä eliöitä. Muovien päällyskasvustossa kulkeutuu myös vieraslajeja. Vieraslajit salamatkustavat muoveihin kiinnittyneinä tai kiinnittyneen päällyskasvuston joukossa irrallaan. Vieraslajien tiedetään ylittäneen valtameriä kelluvien muovien mukana jo 1970-luvulla. Nykytiedon valossa roskien avustamaa vieraslajien kulkeutumista on havaittu maailman kaikilla merialueilla.

Yleisimpiä roskan mukana kulkeutuvia vieraslajiryhmiä ovat erilaiset levät, sammaleläimet, nilviäiset, merirokot ja monisukasmadot. Itämerellä vieraslajien kulkeutumista meriroskan avustuksella ei ole tutkittu. Osaltaan tähän vaikuttaa varmasti se, ettei Itämerellä ole kelluvan roskan seurantaa.

Vedessä kelluvan muoviroskan pinnalle voi muodostua ajan kuluessa monimuotoinen mikrobiyhteisö eli niin sanottu biofilmi, joka voi koostua erilaisista bakteereista ja aitotumaisista eliöistä. Nämä yhteisöt voivat toisinaan sisältää myös haitallisia taudinaiheuttajia eli patogeenejä.

Vaikka useat tutkimukset ovat todentaneet erilaisten eläin- tai ihmispatogeenien esiintymisen muovien pinnalla vesiympäristössä, tieto ongelman laajuudesta ja vakavuudesta on vajavaista. Muovien kertyminen muun muassa virkistyskäytössä tärkeiden hiekkarantojen läheisyyteen ja muoveihin kertyvät mahdolliset taudinaiheuttajat lisäävät riskejä, joista ei vielä tiedetä tarpeeksi.